Usein kysyttyä

Kysymyskategoriat:

Matkatavarat

Alle vuoden ikäisen hyväkuntoisen tavaran korvauksen määrän perusteena on uuden vastaavan tavaran hankintahinta. Muutoin korvaus määritetään tavaran vahinkohetken arvon mukaan, jolloin tavaran ostohinnasta tehdään tavaran ikään perustuen 20 %:n vähennys ikävuotta kohden. Vähennystä ei tehdä laskuun perustuvasta korjauskustannuksesta.

Vakuutus korvaa kulut silmälasien korjaamisesta tai uudelleen hankinnasta, maksimikorvauksen ollessa 340 euroa. Korvaavat silmälasit tulee hankkia 2 kuukauden kuluessa tapaturmasta. Piilolinssejä ei katsota matkatavaraksi, eli niiden vahingoittumisesta johtuvia kustannuksia ei korvata.

Yleistä

Chubb Matkavakuutuksen voi ottaa 18–79-vuotias Suomessa pysyvästi (yli 6 kk kalenterivuodesta) asuva yksityishenkilö, joka kuuluu Suomen sairasvakuutuslain piiriin.

Kyllä, itsesi lisäksi voit vakuuttaa myös puolisosi, lapsesi sekä muut matkakumppanisi.

Vakuutus on voimassa vain vapaa-ajan matkoilla. Se ei ole voimassa työpaikalla eikä esimerkiksi matkalla työpaikalta kotiin. Vakuutus ei siis korvaa työaikana sattunutta tapaturmaa tai sairautta, vaan ainoastaan vapaa-ajalla sattuneet vahingot.

Vakuutus ei korvaa vahinkotapahtumaa, joka aiheutuu kilpaurheilussa tai sitä harjoiteltaessa.

Et tarvitse lääkärintodistusta ottaaksesi vakuutuksen. Hoitokulukorvausta ei kuitenkaan makseta, jos sairaus tai vamma on ollut olemassa matkaa tilatessa tai matkalle lähtiessä.

Omavastuu on se osa, joka jää vahinkotapauksessa vakuutuksenottajan kannettavaksi; Chubb ei korvaa omavastuun määrää.

Vakuutus on voimassa vapaa-ajan matkoilla. Voit itse valita missä maissa tai millä alueella vakuutus on voimassa. Suomessa vakuutus on voimassa matkoilla, jotka sisältävät yöpymisen ja jotka tehdään vakuutetun päivittäisen elinympäristön ulkopuolelle. Matkan on ulottava yli 50 km:n etäisyydelle vakuutetun pysyvästä asunnonsta, työpaikasta, opiskelupaikasta tai vapaa-ajan asunnosta. Vakuutus ei ole voimassa edellä mainituissa paikoissa eikä niiden välisillä matkoilla.

Matkavakuutus ei ole voimassa, jos vakuutettu matkustaa maahan, jossa on vallalla jokin seuraavista tilanteista: sota, sotatilanomaiset olosuhteet, sabotaasi, terrorismi, vallankumous tai yhteiskunnalliset levottomuudet.

Vuosimatkavakuutus astuu voimaan sinä päivänä, joka on merkitty vakuutuskirjaan, eikä sitä uusita automaattisesti. Voit kuitenkin ostaa uuden matkavakuutuksen kotisivuiltamme.

Jos sinulla on maksuhäiriömerkintä, voimme myöntää sinulle matkavakuutuksen ennakkomaksulla suoraan verkossa.

Jos suunnittelet matkaa esimerkiksi Venäjälle, tarvitset matkavakuutuksen koko Venäjällä oleskelun ajaksi sekä todistuksen matkavakuutuksesta, eli viisumitodistuksen, viisumia varten. Saat todistuksen samalla kun ostat matkavakuutuksen.

Mitä matkavakuutus korvaa?

Peruuntumiskorvauksen maksun edellytyksenä on, että vakuutusmaksu on maksettu vähintään 3 vuorokautta ennen matkallelähtöpäivää ja syy matkan peruuntumiseen ei ole ilmennyt ennen vakuutuksen alkamista tai matkan varaamista.

 Lisätietoja peruuntumiskorvauksen maksun edellytyksistä ja rajoituksista saat vakuutusehdoista.

Jos olet sairastunut äkillisesti matkan aikana ja tarvitset lääkärinhoitoa, voit hakea matkavakuutuksesta korvausta hoitokuluihin siltä osin kuin niitä ei korvata sairausvakuutuslain tai jonkin muun lain perusteella.

Sinun tulee hakeutua lääkärinhoitoon matkan aikana tai viimeistään kahden vuorokauden kuluessa matkan päättymisestä.

Korvauksen hakijan tulee itse maksaa hoitokulut ja hakea niistä sairausvakuutuslain mukaiset korvaukset Kansaneläkelaitokselta kuuden kuukauden kuluessa hoitokulujen maksamisesta.

Voit ilmoittaa vahingon Chubbille puhelimitse +358 9 6861 5151 tai sähköpostitse vahingot@chubb.comTältä sivulta löydät lisätietoja ja ohjeita, mitä tehdä vahingon sattuessa.

Akuutin vahingon sattuessa ota yhteys Chubbin matkahätäpalveluyhtiö SOS Internationaliin, joka avustaa hätätapauksissa vuorokauden ympäri, puh: +45 70 10 50 50. Matkahätäpalveluyhtiö järjestää tarvittaessa mm. suoralaskutuksen hoitolaitokseen sekä sairaskuljetuksen kotimaahan.

Muissa vahinkotapahtumissa vahinko ilmoitetaan Chubbille puhelimitse +358 9 6861 5156 tai sähköpostitse vahingot@chubb.comTältä sivulta löydät lisätietoja ja ohjeita, mitä tehdä vahingon sattuessa.

Eri vakuutusvaihtoehdot

Määräaikainen matkavakuutus on voimassa vain yhdellä matkalla. Jatkuva matkavakuutus on puolestaan voimassa toistaiseksi. Jos matkustat useamman kerran vuodessa, niin jatkuva matkavakuutus on taloudellisempi vaihtoehto.

Määräaikainen matkavakuutus:

Vakuutus on voimassa itse valitsemasi ajan (kuitenkin enintään 30 päivää), joka on merkitty vakuutuskirjaan. Vakuutuksen voimassaolon edellytyksenä on, että vakuutusmaksu on maksettu ennen matkallelähtöpäivää.

Vuosimatkavakuutus:

Vuosimatkavakuutus on voimassa vuoden alkaen siitä päivästä, joka on merkitty vakuutusasiakirjaan. Vakuutus kattaa rajoittamattoman määrän matkoja vuoden aikana. Yksittäisen matkan enimmäispituus voi olla 30 päivää. Sinun on palattava kotimaahasi kunkin matkan jälkeen, ennen uuden matkan alkua.

Chubb Matkavakuutus turvaa lomasi

Osta matkavakuutus

Ota meihin yhteyttä

Image alt text

Puhelinpalvelu

Puh: +358 9 6861 5151

Arkisin kello 09.00-17.00

Matkahätäpalvelu 24h

Puh: +45 70 10 50 50

Image alt text

Sähköpostiosoitteet

Asiakaspalvelu

asiakaspalvelu@chubb.com

Vahinkopalvelu

vahingot@chubb.com

Image alt text

Postiosoite

Chubb European Group SE, sivuliike Suomessa

Museokatu 8, 00100 Helsinki